SAIRAUS- JA MUUT POISSAOLOT

 

Työntekijällä on oikeus tietyin edellytyksin

  • olla poissa töistä
  • jäädä erilaisille vapaille

Oikeus olla poissa ei aina kuitenkaan tarkoita sitä, että kyseiseltä ajalta pitäisi maksaa palkkaa. Jos työsuhteessa noudatetaan työehtosopimusta, poissaolomääräykset tulee tarkistaa sieltä.

 

SAIRAUSPOISSA OLO JA SIITÄ ILMOITTAMINEN TYÖNANTAJALLE

Työntekijän on oikeus olla poissa työstä silloin kun hän on sairas, mikäli työkyvyttömyys ei ole aiheutettu tahallaan tai törkeällä huolimattomuudella. Työpaikkakohtaisesti voidaan sopia, voiko työntekijä olla omalla ilmoituksellaan poissa esim. 1-5 päivää, vai pitääkö poissaolosta esittää heti sairaanhoitajan tai lääkärin todistus. Työntekijän terveydentilaa koskevia asiakirjoja tulee säilyttää vain silloin kun siihen on tarvetta (maksimissaan 2 vuotta) ja erillään muista työntekijää koskevista tiedoista.

SAIRAUSAJAN PALKKA

Sairausajan palkasta on säädetty työehtosopimuksessa. Jos sellaista ei noudateta, yli kuukauden työsuhteessa olleella työntekijällä on oikeus täyteen palkkaan yhdeksältä arkipäivältä, enintään kuitenkin siihen saakka, kun hänen oikeutensa sairaspäivärahaan alkaa. Alle kuukauden jatkuneissa työsuhteissa työntekijä saa 50% palkastaan. 

Työntekijän sairastuessa lomalla, kuusi ensimmäistä päivää on omavastuupäiviä, mutta niitä sovelletaan vain neljä viikkoa ylittävään vuosilomaan niin, että työntekijällä on aina oikeus vähintään neljän viikon lomaan. Työehtosopimuksessa voi olla myös sovittu, ettei omavastuupäiviä ole pidemmissäkään lomissa eli asia kannattaa tarkistaa omasta työehtosopimuksesta.

Lomalla sairastuessa noudatetaan työpaikkakohtaista käytäntöä siitä, saako pois olla omalla ilmoituksella vai tarvitaanko lääkärintodistus.

TILAPÄINEN HOITOVAPAA LAPSEN SAIRASTUESSA

Alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa työntekijällä on oikeus tilapäiseen hoitovapaaseen enintään neljäksi työpäiväksi kerrallaan. Myös pakottavat perhesyyt oikeuttavat tilapäiseen poissaoloon. Työnantajalla ei lain mukaan ole palkanmaksuvelvollisuutta tuolta ajalta, työehtosopimusten mukaan yleensä on.

PALKATON VAPAA

Työnantaja ja työntekijä voivat työntekijän aloitteesta vapaasti sopia palkattomasta vapaasta. Työnantajalla ei ole kuitenkaan velvollisuutta myöntää palkatonta vapaata.

PERHEVAPAAT

Työntekijällä on myös oikeus erilaisiin perhevapaisiin.  Laki ei velvoita työnantajaa maksamaan perhevapaiden ajalta palkkaa, mutta työehtosopimuksessa voidaan määrätä toisin.

LUVATTOMAT POISSAOLOT

Luvattomat poissaolot voivat olla syy työsuhteen purkamiseen tai irtisanomiseen. Katso tarkemmin työsuhteen päättäminen ja varoituskäytännöt.



Muokattu viimeksi: 07.11.2019