Vapaaehtoistehtävät


Tule mukaan tekemään antoisaa vapaaehtoistyötä lasten ja heidän perheittensä parissa! Lapsiperheiden tukihenkilötoiminnan tavoitteena on tukea erilaisissa elämäntilanteissa eläviä lapsiperheitä vapaaehtoisvoimin. Tukihenkilö tapaa omaa nimikkoperhettään keskimäärin pari kertaa kuukaudessa muutaman tunnin kerrallaan. Tukihenkilö voi esimerkiksi toimia lapsen / lasten harrastuskaverina, auttaa Lue lisää…


Kerhonohjaajaksi kerran tai useammin; yksin tai toisten kanssa. Kerhon ohjaajia  Juuan, Nurmeksen ja Valtimon alueelta. Tulisi tykätä lapsista ja nuorista ja heidän kanssaan touhuamisesta. 4H kouluttaa ja perehdyttää tehtävään.


Me Itse ry on kehitysvammaisten ihmisten oma valtakunnallinen kansalaisjärjestö. Puolustamme ihmisoikeuksia ja yhteiskunnallista asemaamme. Me Itsen jäsenet toimivat paikallisissa Me Itse -ryhmissä, joita on eripuolilla Suomea yli 35 ryhmää. Ryhmässä vaihdetaan kuulumisia ja ajatuksia arkipäivän sujumisesta, voidaan osallistua erilaisiin tapahtumiin, Lue lisää…


Haluatko tehdä jotain hyvää ja merkityksellistä? Kaipaatko arkeen vastapainoa ja mukavaa tekemistä? Tule Isosisarukseksi! Isosisko tai Isoveli toimii vapaaehtoisena aikuisena kaverina 7-16-vuotiaalle lapselle tai nuorelle. Isosisarustoiminnan tavoitteena on tukea lasten ja nuorten hyvinvointia tarjoamalla kuunteleva ja läsnäoleva aikuinen tueksi ja Lue lisää…


Pohjois-Karjalan Muisti ry etsii vapaaehtoisiksi omista voimavaroistaan tietoisia, jalat maassa olevia ihmisiä. Vapaaehtoiset toimivat työntekijöiden kumppaneina. Taiteesta tunteisiin -ohjaaja toimii ryhmänohjaajana kuvataidemetelmää käyttäen (Taiteesta tunteisiin –menetelmä) tehtävään annetaan koulutus toiminta on yhteistä Pohjois-Karjalan mielenterveysomaiset –FinFami ry:n kanssa Yhdistyksen vapaaehtoistoiminnan lähtökohtia: Lue lisää…


Uusia doulia kaivataan koko ajan lisää. ​Oletko kiinnostunut doulatoiminnasta? Koetko tärkeäksi odottavan ja synnyttävän perheen tukemisen? Haluatko tietää lisää synnytyksestä ja sen tukemisesta? Doula tukee synttynyttäjää ja hänen perhettään heidän toivomalla tavalla. Liekku ry opastaa ja kouluttaa uusia innokkaita vapaaehtoisia Lue lisää…


Järjestämme vapaaehtoisvoimin turvallisuuteen ja varautumiseen liittyviä koulutustapahtumia eri puolilla maakuntaa mm. erityisryhmien ja koululaisten parissa. Tehtäviä löytyy sekä kouluttaja- että järjestelytehtävissä. Osaaminen karttuu tehtävien mukana. Kouluttajille meillä on oma koulutusjärjestelmä. Tervetuloa mukaan!  


Liikkumisen riemua, auttamisen iloa ja onnistumisen hetkiä! Sporttikummitoiminnassa vapaaehtoiset aikuiset toimivat lasten ja nuorten tukijoina ja harrastuskavereina. Toiminta on tarkoitettu lapsille, joiden omilla vanhemmilla ei ole mahdollisuuksia tai voimavaroja olla mukana lapsen harrastuksessa tai muuten tukea lasta liikkumaan. Sporttikummina voi Lue lisää…


Olisiko sinulla tunti aikaa, kerran tai kaksi kuussa, lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen? Noljakan liikuntasalivuorolla kaikenikäiset lapset voivat liikkua oman mielenkiintonsa mukaan. Käytettävissä ovat köydet, renkaat, patjat ja trampoliini sekä mm. varastosta löytyvät sählymaalit. Omat mailat ja pallot kannattaa ottaa Lue lisää…


  Hei sinä 16-29 vuotias nuori! Haluaisitko päästä vaikuttamaan ja saada nuorten ääntä kuuluviin? Onko sinulla ideoita miten nuorten palveluita pitäisi kehittää? Etsimme laajenevaan joukkoomme taas lisää nuoria, joilla olisi joko omakohtaista kokemusta tai mielipidettä nuorille suunnatuista palveluista Joensuun seudulla ja Pohjois-Karjalassa. Kehittäjäryhmä on nyt muutaman vuoden Lue lisää…


Yhteensä: 59