JoMoni ry

Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry (JoMoni) on vuoden 2009 alussa perustettu järjestö, joka edistää monikulttuurisuutta Joensuun seudulla.

JoMoni toimii rasismia vastaan ja valvoo maahanmuuttajien etuja. Haluamme edistää ihmisten välistä kunnioitusta ja vuoropuhelua. JoMoni on avoin kaikille. Se järjestää kulttuuritapahtumia ja liikuntamahdollisuuksia. JoMonin kautta saa tietoa siitä, miten yhteiskunta toimii ja voi tulla mukaan kansalaistoimintaan. Maahanmuuttajat ovat itse aktiivisesti mukana päättämässä yhdistyksen toimintaan.

Vaikuttamistyö on tärkeä osa JoMonin toimintaa. Edistämme maahanmuuttajien oikeuksien toteutumista ja tuomme maahanmuuttajien ääntä kuuluviin yhteiskunnassa. Toimimme monikulttuurisen yhteiskunnan puolesta sekä paikallisella, alueellisella että kansallisella tasolla.

JoMonissa toimii vaikuttamistyöryhmä, joka on avoin kaikille kiinnostuneille. Olemme esimerkiksi vaikuttaneet maahanmuuttajatyön keskus Sillan perustamiseen, järjestäneet keskustelutilaisuuksia eri aiheista, tavanneet kaupungin päättäjiä ja kirjoittaneet mielipidekirjoituksia ja kannanottoja.

JoMonin vaikuttamistyö keskittyy muun muassa seuraaviin teemoihin: maahanmuuttajien suomen kielen koulutus, oleskelulupa-asiat, maahanmuuttajien neuvontatyö, rasismin vastustaminen.

 

Toimiala

Yhdistys, Monikulttuuriset ja kansainvälisiin suhteisiin liittyvät yhdistykset

Teemat

monikulttuurisuus, kansainvälisyys ja kehitysyhteistyö

Avainsanat

monikulttuurisuus, kansainvälisyys, rasisminvastaisuus, neuvonta, maahanmuuttajat, vaikuttaminen

Kohderyhmä

maahanmuuttajat ja pakolaiset

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Postiosoitte

Koulukatu 24 b, Joensuu, Suomi

Osoitteet

  • Postiosoitte

    Koulukatu 24 b, Joensuu, Suomi

Yhteystiedot

Sähköposti:
henna.middeke@jomoni.fi
Puhelin: 044-7577682

Yhdistyksen verkkosivut

Facebook
Twitter
Instagram

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Karjala

Kunta
Joensuu