Enon Martat ry

Kevätnäyttely 2010

Historiaa

Marttajärjestö aloitti toimintansa vuonna 1899 Helsingissä, josta se laajeni ympäri Suomen, myös Pohjois-Karjalaan. Enon Marttayhdistyksen perustava kokous pidettiin 16.3.1919 Kaltimon kansakoululla. Samassa kokouksessa jaettiin koko Enon kunta 12 piiriin, joissa asioita hoitivat ja valvoivat piirikunnat. Jokaisessa marttapiirissä oli kylämartta. Kun kylille perustettiin omia yhdistyksiä, jäi kirkonkylän alueelle toimimaan alkuperäinen Enon Marttayhdistys. Tästä on päätetty Enon Seurojentalolla pidetyssä kokouksessa 12.4.1926.

Erilaista kurssitoimintaa on ollut runsaasti vuosikymmenten aikana. Tarpeet ja mielenkiinnon kohteet ovat ajan kuluessa muuttuneet. Kädentaitojen ja kodin arkeen liittyvä koulutus oli leimaa antava usean vuosikymmenen ajan. Koulutettiin pitoemäntiä, pidettiin ruoka- ja käsityökursseja, opastettiin kasvitarhan kunnostamisessa ja hoidossa, taimien kasvatusta lavoissa ja kompostin tekoa. Myöhemmin paneuduttiin marjapensaiden ja omenapuiden kasvattamiseen. 1970-luvulla P-K:n Projekti tarvitsi marttoja sydänkuolleisuuden ehkäisytyössä: marttojen tärkeä tehtävä oli houkutella naiset valmistamaan vähärasvaisia, vähäsuolaisia ja runsaasti kasviksia sisältäviä aterioita.

Vähitellen martat kiinnostuivat myös omasta hyvinvoinnistaan. Marttailloissa perehdyttiin ihon, hiusten ja jalkojen hoitoon. Pyrittiin lisäämään liikuntaa, pidettiin painontarkkailu- ja laihdutuskurssi. Jo 1950-luvulla alettiin retkeillä lähiympäristössä ja kauempanakin. Järjestettiin myös teatteri- ja konserttimatkoja.

Sieniväreillä värjättyjä lankoja 2008

Enon Martat nyt

Marttatoiminta on pyrkinyt aina ottamaan toiminnassaan huomioon muuttuvat olosuhteet. Toimitaan ajan hengessä tavoitteena kodin ja yhteiskunnan hyvinvointi.

Martat kokoontuvat kuukausittain marttatilaisuuksiin, joihin pyydetään asiantuntijoita luennoimaan kiinnostavista ajankohtaisista aiheista. Lisäksi järjestetään kursseja eri aiheista, ulkoilupäiviä ja retkiä sekä osallistutaan vuorollamme Ahvenisen Punaisen tuvan, Joensuussa piirin marttakahvion ja Enossa torikahvion toimintaan. Martoilla on myös oma kuntosalivuoro. Tule mukaan hyödylliseen ja virkistävään toimintaamme.

Jäsenemme Anja Tolonen on kuvannut toimintaamme runollisesti:

On meillä tomera Marttojen sakki,
halumme tehdä elo paremmaksi.
Kun uusia ohjeita esille löytää,
terveelliset tarjoilut täyttää pöytää.

Käsillä tehden yhtä sun toista,
arjen harmautta vähemmäks´ poista.
Värikkäistä langoista sukkien sortit,

Sukkia sotapojille ja -tytöille 2010

leikaten ja liimaten vaikkapa kortit.

Kahvituksia martat myös laittaa,
piirakat ja pullat monille maittaa.
talkooapua toiset kun tarvii,
yhdessä tehden poistamme harmii.

Toimintaan kuuluu kurssit ja retket,
niistäpä muistoksi hauskat hetket.
Martatkin kulttuuria harrastaa,
voi silloin arjen touhut unohtaa.

 

Katso yhdistyksen ajankohtainen toiminta tästä

 

Enon Marttayhdistyksen jäsenmäärä on yli kaksinkertaistunut 10 vuoden aikana.

2005 50
2006 63
2007 68
2008 70
2009 85
2010 102
2011 108
2012 105
2013 111
2014 125
2015 113
2016 112

 

III-taitoavaimen saajat 2009: Anja Tolonen, Sirkka Pehkonen, Salme Eskelinen, Pirkko Hyttinen, Pirkko Kuivalainen ja Annikki Martikainen Lisätietoja taitomerkeistä ja opinnoista: http://www.martat.fi/marttailu/taitomerkit-ja-opintotoiminta/

 

Enon Martat vierailivat Valamon ja Heinäveden luostareissa kesällä 2015.

 


Toimiala

Yhdistys, Harrasteyhdistykset, Naisyhdistykset

Teemat

kuluttajuus, harrastus ja vapaa-aika

Avainsanat

puutarha, puutarhanhoito, ruoka, ruuanlaitto, kotitalousneuvonta, kodinhoito, martat, eno

Kohderyhmä

naiset, kaikille

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Osoitteet

  • Eno, Suomi

Yhteystiedot

Kotikunta: Joensuu
Sähköposti:
enonmartat@gmail.com

Lisätietoa verkossa

Yhdistyksen verkkosivut

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Karjala

Kunta
Joensuu

Kaupunginosa / Kylä
Eno

Eno, Suomi