Vertti-vertaistukiryhmä perheille, joissa vanhempi sairastaa masennusta tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä käynnistyy lokakuussa 2019

25.10.2019 klo 17:00 - 18:30 / Vertaisryhmä / Pohjois-Karjalan mielenterveysomaiset – FinFami ry

Nyt Sinulla on mahdollisuus yhdessä n. 7-9 – vuotiaan lapsesi kanssa osallistua syksyllä alkavaan Vertti- ryhmään.

Vertti-ryhmä on tarkoitettu perheille, jossa vanhempi sairastaa masennusta tai kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Perheen voimavarat saattavat joutua koetukselle monesta syystä. Arjen keskellä ei aina ehdi pysähtyä ja keskustella lasten kanssa. Toisinaan ei edes tiedä, miten pääsisi alkuun kun kyseessä ovat vanhemman mielenterveysasiat. Vanhemman sairastaessa mm. omien ja lasten tunteiden sanoittaminen, iloinen yhdessäolo sekä keskinäinen ajatusten jakaminen auttavat koko perhettä.

Siksi tarjoamme Sinulle ja perheellesi vertaisryhmätoimintaa. Vertaisryhmän tavoitteena on tukea sekä koko perhettä yhdessä, että vanhempia ja lapsia erikseen. Ryhmän tapaamisissa vanhemmilla on tilaisuus purkaa tuntojaan aikuisten kesken, samalla kun lapsille on toisaalla omaa ohjattua toimintaa. Sekä vanhempien, että lasten ryhmänohjaajat ovat sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan ammattilaisia. Lastenhoidossa mukana voi olla myös alan opiskelijoita.

Joensuun seuraava Vertti-ryhmä alkaa lokakuussa ja se on suunnattu perheille, joissa on 7-9-vuotiaita lapsia. Vertti aloitetaan viikonloppuleirillä ja jatkuu viitenä ryhmätapaamisena. Vertti – toiminta on perheille maksutonta.

 

Paikat ja ajat:

Viikonloppuleiri Hirvirannassa 25.-27.10.19 alkaen klo 16.00

Ryhmätapaamiset klo 17.00-18.30 Lähiötalo, Riihisärkänkatu 6, 80160 Joensuu

30.10

7.11

14.11

21.11

28.11

Vertti-toimintaa on tavoite toteuttaa jatkuvasti, joten kiinnostuneita perheitä haetaan koko ajan. Huom! Suuntaamme Vertti – ryhmän aina sen mukaan minkä ikäisiä lapsia ilmoittautuu mukaan.  Lisäksi voimme tarjota vanhemmille ja perheelle keskusteluapua elämäntilanteen tueksi.

 

Ilmoittautuminen ja lisätietoa Raijalta Puh. 050-362 6818 tai E-mail: raija.korhonen-pusa(at)tukitupa.fi

Vertti toteutetaan yhteistyössä Siun soten ja Rantakylän Lähiötalon kanssa.

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Karjala

Kunta
Joensuu

Teemat

hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen, lapsuus ja perhe-elämä, mielenterveys, vertaistuki

Kohderyhmä

perheet