Maistuvat kyläjuhlat Valtimo

18.01.2018 klo 17:00 - 20:00 / Harrasteryhmä, Kokous/tapaaminen, Virkistys

Maistuvia kyläjuhlia vietettiin menestyksekkäästi Suomen luonnon päivänä Valtimon vanhalla puukoululla. Tervetuloa mukaan jälleen tammikuussa 18.1. klo 17-20 Valtimon koulun kotitalousluokkaan uuden, mielenkiintoiseen aiheen merkeissä:

Söisitkö sinä heinäsirkkaa? Hyönteisravinnon mahdollisuuksia esittelemässä hyönteistuotannon esiselvitys -hankkeen vetäjä Niina Huikuri Pikes Oy:stä.

Illan aikana tutustumme myös muualla pidettyihin kyläjuhliin, suunnittelemme mahdollisia uusia juhlia ja totta kai teemme jotain helppoa iltapalaa Maistuvien kyläjuhlien teemalla, ehkäpä saamme raaka-aineeksi jotain hyönteisravintoakin!


Hankkeessa on mahdollisuus toteuttaa omat uudet juhlat tai lähteä uusin voimin vanhoihin mukaan.

Miltä kuulostaisi juhlat tähtitaivaan alla, pilkkikisat, revontuliretki, maistuvat peijaiset, puutarhajuhlat, nyyttärit, rantakalailta, kylä-piknik tai maistuvat peijaiset?

Maistuvat kyläjuhlat -hanke tarjoaa koulutusta omien tapahtumien suunnitteluun ja järjestämiseen sekä tietysti ideoita ja käytännön tekemistä ruokatarjoiluun ja ruokien tuunaukseen. Kurssikerrat ovat maksuttomia osallistujille. Juhlat järjestätte omalla budjetilla ja esim. keräätte osallistumismaksut ruokailijoilta. Myös lähiruokayrittäjät, muut järjestöt ja ihan uudet ihmiset ovat toivottuja ja tervetulleita mukaan.

Lisätietoa hankkeesta: https://msl.fi/maistuvatkylajuhlat/

Viestiä saa mieluusti jakaa eteenpäin sosiaalisessa mediassa, alueen asukkaille, yhdistyksille ja lähiruokatuottajille ym. Kutsukaa mukaan omianne, naapureita, lähiruuan tuottajia.

Teemat

asukas- ja kylätoiminta, harrastus ja vapaa-aika, vapaaehtoisuus, yhteistyö ja verkostot

Kohderyhmä

järjestötoimijat, kaikille, kuntalaiset

Ikäryhmä

kaikenikäiset

Valtimon koulu

Sepänkatu 8, 75700 Valtimo, Suomi

Osoitteet

  • Valtimon koulu

    Sepänkatu 8, 75700 Valtimo, Suomi

Toiminta-alue

Alue
Pohjois-Karjala

Kunta
Valtimo

Lisätiedot

Jenni Väisänen

jenni.vaisanen@msl.fi

p. 044 5885537


Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedIn