Etsitään monimuotoisuustekoja maaseudulta – Vastaa kyselyyn!


Mitä yhdistykset ja yhteisöt voivat tehdä luonnon monimuotoisuuden tukemiseksi? Ja mitä kaikkea jo tehdään? Tämän selvittämiseksi on avattu sähköinen kysely, johon vastauksia toivotaan etenkin kyliltä ja yhdistyksiltä.

-Selvitämme yhdessä Pohjois-Karjalan maaseutupalveluiden kanssa, miten luonnon monimuotoisuuden vaaliminen näkyy ja kuuluu kylillä ja taajamissa. Ja miten asiaa edistettäisiin yhdessä edelleen, kertoo Maaseudun Sivistysliiton Timo Reko.

Tarkoitus on selvittää etenkin kylien, yhdistysten ja vapaaehtoisten toimia ja tarpeita asiaan liittyen. Kartoituksen pohjalta Maaseudun Sivistysliitto pääsee yhdessä yhteistyökumppaneiden kanssa suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Esille halutaan nostaa myös maaseudulla jo tehtäviä toimia monimuotoisuuden vahvistamiseksi. Positiivisesti vaikuttavia tekoja tehdään monilla alueilla ja toimet ovat jo nyt osa maaseudulla asuvien arkea. Hyvin monenlaiset teot edistävät ympäristön ylläpitoa.

– Esille halutaan tuoda arkipäivän ympäristöt ja toiminta siellä, ne ihmisen kokoiset teot, tiivistää maaseutujohtaja Pertti Iivanainen Pohjois-Karjalan maaseutupalveluista.

Ilmastokysymyksissä puhe monesti kääntyy lähinnä metsä- ja maatalouden vaikutuksiin. Paljon on kuitenkin ympäristöä ja toimia näiden lisäksi. Kylillä ja taajamissa omaa lähiympäristöä on hoidettu ja kehitetty monin tavoin, mutta monenlaisia toimia on vielä varastossa, ja niihin ollaan halukkaita tarttumaan.

– Maaseudulla asuville yhteiselo luonnon kanssa on hyvin tuttua. Jo perinteisesti on elänyt ajatus siitä, että luonto huolehtii meistä, kun me huolehdimme luonnosta. Monimuotoisuuden vaalimisessa ei siis sinällään ole uutta, mutta sille on entistä enemmän tarvetta, muistuttaa kehittämispäällikkö Timo Reko Maaseudun Sivistysliitosta. Monimuotoisuuden heikentyminen, lajien ja elinympäristöjen köyhtyminen, onkin yksi aikamme haastavimmista kysymyksistä.

Kysely löytyy verkkosivulta: msl.fi/lumokysely.

Vastausaikaa on 14.2.2022 saakka.

Kysely on osa Maaseudun Sivistysliiton Luonnon monimuotoisuus maaseudun ja kylien voimavaraksi -esiselvityshanketta, ja sitä rahoittaa Pohjois-Karjalan maaseutupalvelut. Näkökulmia monimuotoisuuteen selvitetään myös hankkeen pilottialueiden kuntatoimijoilta Liperissä ja Polvijärvellä. Lisäksi kevättalven aikana on tulossa myös muun muassa kaikille avoimia verkkovälitteisiä keskustelutilaisuuksia Liperissä, Polvijärvellä ja Nurmeksessa sekä webinaareja.

Asiasanat

ympäristö, luonto, maaseutu,