Uudenlaista yhteistyötä kotoutumisen tueksi


Paikalliset järjestöt ja Joensuun kaupunki ovat aloittaneet uudenlaisen yhteistyön maahanmuuttajien kotoutumisen tueksi.

Järjestöt osallistuvat muun muassa uusien kuntalaisten alkuvaiheeseen kouluttamalla vapaaehtoisia ja maahanmuuttajataustaisia vertaisohjaajia, jotka opastavat uusia tulijoita omaan asuinalueeseen tutustumisessa, julkisilla kulkuvälineillä liikkumisessa ja palveluiden sekä vapaa-ajantoimintojen pariin löytämisessä. Lisäksi maahanmuuttajien kotoutumista tuetaan järjestämällä asumisen neuvontaa ja digitukea. Näitä uusia palveluita kokeilllaan mm. uusien kiintiöpakolaisten vastaanoton yhteydessä.

Tavoitteena on, että vapaaehtoisten avulla uudet perheet tutustuvat Joensuuhun ja joensuulaisiin entistä nopeammin ja pääsevät aloittamaan itsenäisen elämän kaupungissa, jossa he tuntevat olonsa tervetulleiksi”, kertoo vapaaehtoisten ohjaaja Meaza Jember Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksestä.

Yhteistyö on osa Joensuun seudun kotouttamistyön keskus -hanketta, johon Joensuun kaupunki on saanut rahoitusta TEM:ltä. Hankkeen järjestöosiota koordinoi Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry, ja mukana toteutuksessa ovat myös Kotikartanoyhdistys ry, Joensuun Setlementti ry, SPR Savo-Karjalan piiri ry ja Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys Jomoni ry. Hanke jatkuu syksyyn 2021.

Lisätietoja:
Katri Silvonen, monikulttuurisuustyön koordinaattori, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry
katri.silvonen@pksotu.fi

Mia Sevonius-Male, projektikoordinaattori, Joensuun seudun kotouttamistyön keskus -hanke
mia.sevonius-male@joensuu.fi

Kiinnostuitko vapaaehtoistyöstä?
Etsimme uusia vapaaehtoisia kotoutumisen tueksi. Lue lisää täältä