Tukea työttömyyteen – Maakunnan työllisyystoimijoiden yhteystietoja on koottu yhteen

Koronavirus on saanut aikaan yt-neuvottelujen, lomautusten ja irtisanomisten aallon. Moni on jäänyt työttömäksi tai tullut lomautetuksi, mikä aiheuttaa henkistä ja taloudellista epävarmuutta. Tässä tilanteessa on hyvä tietää, että TE-toimiston palveluiden lisäksi Pohjois-Karjalassa työskentelee joukko kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten työllisyystoimijoita. Heidän kanssaan voi keskustella luottamuksellisesti ja suunnitella omaa työllistymispolkua eteenpäin.

Älä siis jää yksin työttömyyden kanssa, vaan ota rohkeasti yhteyttä oman asuinkuntasi työllisyyspalveluihin tai alueellasi toimivaan työllisyyshankkeeseen. He ovat olemassa sinua varten. Apua kannattaa hakea viimeistään siinä vaiheessa, kun omat ideat tuntuvat loppuvan. Mieluummin jo aiemmin. Kaksi päätä on viisaampi kuin yksi ja toimijoilla on laajoja verkostoja; kohtaamisissa voi avautua uusia näköaloja ja mahdollisuuksia.

Olisiko nyt hyvä aika esimerkiksi kehittää työnhakutaitoja, hakeutua koulutukseen tai opiskella tarjolla olevia ilmaisia verkko-opintoja? Ja on hyvä tiedostaa, että tässäkin tilanteessa tapahtuu työllistymisä; muutokset voivat tuoda mukaan täysin uudenlaisia työmahdollisuuksia.

Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden yhteystietoja on koottu Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen verkkosivuille: www.pksotu.fi/tyollisyystoimijoita/

Mikäli oma palvelunne puuttuu sivulta, otathan yhteyttä sivuilla mainittuun yhteyshenkilöön.