TULE VAPAAEHTOISEKSI! -tempaus 19.-25.9.2011!

Tuoreen tutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia työikäisestä väestöstämme haluaisi kokeilla vapaaehtoistoimintaa, mikäli työnantaja antaisi siihen mahdollisuuden.

Alkusyksystä Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton järjestöasian neuvottelukunta (JANE) tarjoaa työnantajille ja työntekijöille tähän tilaisuuden.kukkaTULE VAPAAEHTOISEKSI- tempauksella vapaaehtoistoiminnan teemaviikolla 19.-25.9.2011

VIIKON VAPAAEHTOISTEHTÄVÄT luettelona tämän sivun lopussa

Mitä jos aloittaisitte työpäivän esimerkiksi talkootöillä,  ulkoiluttamalla vanhuksia tai vaikkapa apuohjaajana suomenkielen kurssilla ?

Tarjolla on lukuisia vapaaehtoistehtäviä eri viikonpäivinä, eri aikoihin sekä useilla eri paikkakunnilla

Mukaan voi tulla itselleen sopivaksi ajaksi – tunniksi tai vaikka koko päiväksi.

‘Varaslähdön’ vapaaehtoistoimintaan voi ottaa jo viikolla 37, jolloin on mahdollisuus ilmoittautua vapaaehtoiseksi Nälkäpäivän lipaskerääjäksi.

Tutustu tarjontaan ja löydä itsellesi tai työntekijöillenne sopiva vapaaehtoistehtävä!


MITEN TOIMIA ?

Alla olevaan listaan päivitetään eri toimijoiden tarjoamia vapaaehtoistehtäviä, joita on tarjolla eri viikonpäivinä sekä eri aikoina.

Kun löydätte oheisesta listasta itseänne kiinnostavan tehtävän, niin voitte varata tehtävän itsellenne/työnantajallenne ottamalla yhteyttä toimipaikan yhteyshenkilöön. Hän antaa mielellään myös lisätietoa kyseisestä vapaaehtoistehtävästä ja voitte sopia myös kuinka kauan voitte olla toiminnassa mukana.

Tarjolla olevia vapaaehtoistehtäviä lisätään listaan aina syyskuulle saakka, joten lista päivittyy koko ajan.

4-kuvaa

TARJOLLA OLEVIA VAPAAEHTOISTEHTÄVIÄ:

VIIKKO 37 – Varaslähtö vapaaehtoisviikolle

15.-17.9. klo 9-16.00

Tule Nälkäpäivän lipaskerääjäksi!
Lisätietoja: SPR Joensuun osasto 050 4373068

La 17.9. klo 10-14
Tule Reijolan Syyshavinat-tapahtumaan vapaaehtoiseksi arvan myyjäksi, uutishutun jakajaksi, avustajaksi korikiipeilypisteeseen tai makkaran paistajaksi, liikenteenohjaajaksi tai kyselytutkimuksen tekijäksi ! Lue lisää »


Viikko 38 – VAPAAEHTOISTOIMINNAN TEMPAUSVIIKKO

MAANANTAI 19.9.2011:

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Kotikartanoyhdistys ry Viinimarjankerääjiä 2-6 hlö klo 9-14
välisenä aikana
Lue lisää »
Siilaisen sairaalan vuodeosastot
SPR:n sairaalavapaaehtoisia klo 10-11.30 Lue lisää »
SPR Savo-Karjalan piiritoimisto Toimistotöitä klo 10-15
välisenä  aikana
Lue lisää »
SPR
Monikulttuurisuuskeskus  VATAKKA
Alkeissuomen ryhmä, apuopettajia
(keskustelua, tehtävissä auttajana)
klo 11.-12.30 Lue lisää »
Pohjois-Karjalan Dementiayhdistys ry Muistiviikon tilaisuuden järjestelyihin osallistuminen klo 11-16
välisenä aikana
Lue lisää »
SPR:n kerho, Mäntypiha vanhusten palvelutalo Kahvituksen laitto, tiskaus, tuolijumppaan tai muuhun osallistuminen, laulamista, keskustelua klo 13- 14.30 Lue lisää »
Kiteen Sydänyhdistys ry Sydänyhdistyksen arkiston siivous klo 9-15
(tai lyhyempi aika)
Lue lisää »
SPR Kontioniemen Vastaanottokeskus eri toimintaa vok:n asukkaiden kanssa klo 9-16
välisenä aikana
Lue lisää »
SPR KONTTI kierrätys tavaratalo  Lajittelutyötä, myymälän järjestelyä  klo 9-18
välisenä aikana
Lue lisää »
Raatevaaran kyläyhdistys Talkoot Raatevaaran kylätalolla klo 9-18 välisenä aikana Lue lisää »

 

Ti 20.9.2011:

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Kotikartanoyhdistys ry Viinimarjan kerääjiä 2-6 hlö klo 9-14
välisenä aikana
Lue lisää »
SPR:n kerho,
Koivupihan vanhusten palvelutalo
Kerhotoimintaan osallistuminen klo 9.30-11.30
Lue lisää »
Kotikartanoyhdistys ry ulkoiluryhmän vetäjiä klo 10-11 Lue lisää »
Monikulttuurisuuskeskus
VATAKKA, SPR
Suomen kielen keskusteluryhmä – mukaan keskustelemaan ja kuuntelemaan klo 10-12.30 Lue lisää »
Ilomantsin Sydänyhdistys ry Sydänkerhon toiminta klo 13 Lue lisää »
SPR Kontioniemen vastaanottokeskus eri toimintaa vok:n asukkaiden kanssa klo 9-16
välisenä aikana

Lue lisää »
SPR KONTTI kierrätys tavaratalo Lajittelutyötä, myymälän järjestelyä klo 9-18
välisenä aikana
Lue lisää »


Ke 21.9.2011:

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Kotikartanoyhdistys ry Viinimarjan kerääjiä 2-6 hlö klo 9-14
välisenä aikana
Lue lisää »
Kiteen Sydänyhdistys ry Apuohjaaja erä- ja riistapolulle klo 10-14 Lue lisää »
SPR Monikulttuurisuuskeskus
VATAKKA
Käytännön Suomi-ryhmä – apuopettajiksi (keskustelua, tehtävissä auttaminen) klo 12-13.30 Lue lisää
Kotikartanoyhdistys ry 4 ulkoiluttajaa vanhuksille klo 13-15 Lue lisää »
Joensuun Sydänyhdistys ry Sydänkerhon toiminta klo 13.30-15 Lue lisää »
Pohjois-Karjalan Sydänpiiri Kokouskahvituksen laittaminen klo 14-15 Lue lisää »
SPR Kontioniemen vastaanottokeskus Eri toimintaa vok:n asukkaiden kanssa klo 9-16 välisenä aikana Lue lisää »
Raatevaaran kyläyhdistys Talkoot Raatevaaran kylätalolla klo 9-18 välisenä aikana Lue lisää »
SPR KONTTI kierrätys tavaratalo Lajittelutyötä, myymälän järjestelyä klo 9-18 välisenä aikana Lue lisää »
Pyhäselän sydänyhdistys ry Hammaslahden terveyskeskuksen potilaiden ulkoilutus ajankohta sovittavissa soittamalla Lue lisää »


To 22.9.2011:

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Siilaisen sairaalan vuodeosastot  SPR:n sairaalavapaaehtoisia  klo 10-11.30 Lue lisää »
SPR Monikulttuurisuuskeskus
VATAKKA
Alkeissuomi-ryhmä Apuopettajaksi
(keskustelua,tehtävissä auttaminen)
klo 11-12.30 Lue lisää »
Kotikartanoyhdistys ry Kirjavat-ryhmään ohjaajia klo 13-15 Lue lisää »
Pohjois-Karjalan Dementiayhdistys ry Muistiviikon omaisten illan järjestelyapu klo 16.30-19.30 Lue lisää »
SPR Kontioniemen vastaanottokeskus eri toimintaa vok:n asukkaiden kanssa klo 9-16 välisenä aikana Lue lisää »

 

Pe 23.9.2011:

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Ilomantsin Sydänyhdistys ry Liikuntakerhon apuohjaaja klo 13 Lue lisää »
SPR Kontioniemen                 vastaanottokeskus
eri toimintaa vok:n asukkaiden kanssa klo 9-16
välisenä aikana
Lue lisää »
SPR KONTTI kierrätys tavaratalo Lajittelutyötä, myymälän järjestelyä klo 9-18
välisenä aikana
Lue lisää »
Joensuun Popmuusikot ry Lipunmyyjä, plokkaajat (2), apukäsiä (2) klo 20.30-03.
(lipunmyyjä, plokkaajat)
klo 16.45-18
ja/tai
klo 00.00-01.
(apukäsiksi)
Lue lisää »

La 24.9.2011:

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Joensuun
Popmuusikot ry
Lipunmyyjä, plokkaajat (2), klo 20.30-03 Lue lisää »

Su 25.9.2011:

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Pohjois-Karjalan Sydänpiiri Apuohjaaja Sydän- ja polkuretkelle klo  9-16 Lue lisää »


Vapaaehtoistehtävät, joita mahdollisuus tehdä koko viikon ajan sovittavina päivinä ja aikoina

TOIMIJA TEHTÄVÄ AIKA LISÄTIETOA
Liperinsalon kylätalo /Liperinsalon kyläyhdistys ry Kylätalon kunnostustehtäviä (sisällä/ulkona), talkoolaisten muonitusta Ma-pe klo 9-17
välisenä aikana
(1-8 h)
Lue lisää »
Liperinsalon kylätalo /Liperinsalon kyläyhdistys ry Liikuntaryhmien ohjaamista/avustamista (lapset, työikäiset tai seniorit)  Ma-pe klo 13-21
välisenä aikana
(1-8 h)
 Lue lisää »
Uskalin kyläyhdistys ry,
Kiihtelysvaara
Puiden pinoamista; metsuritaitoisille pellon metsittyneiden ojien varsien raivausta ma- pe
välisenä aikana
(päivä ja aika sovittavissa)
 Lue lisää »
Joensuun Popmuusikot ry Popmuusikoiden tapahtumiin liittyviä järjestelytehtäviä yhdistyksen toimistolla ma- pe klo 9-16
välisenä aikana
(päivä ja aika sovittavissa)
Lue lisää »
Joensuun Sydänyhdistys ry Yhdistyksen varaston järjestelyä ja hyllyjen rakentamista ma- pe klo 9-16
välisenä aikana
(päivä ja aika sovittavissa)
Lue lisää »
Joensuun ev.lut seurakunta / Toimentupa Askartelua ja ompelua myyjäisiä varten ma-pe klo 9-15
välisenä aikana
(päivä ja aika sovittavissa)
Lue lisää »
Pohjois-Karjalan Näkövammaiset ry Tule auttamaan ikkunateippien poistossa ma-pe klo 9-14
välisenä aikana
(päivä ka aika sovittavissa)
Lue lisää »
Kansalaistalo kahviotyötä, polkupyörien huolto ja korjaus, kiinteistönhuolto ma-pe klo 9-15
välisenä aikana
(päivä ja aika sovittavissa)
Lue lisää »

 Lieksan Tukipisteen vapaaehtoistoiminnan teemaviikon tempaukset:

Ke 21.9. Vapaaehtoistoiminnan esittelyä Lieksan tukipisteellä

Pe 23.9. ”Puistotäti” toimintaa 9.30-11.30. Isät ja äidit voivat tuoda lapsensa valvottuun hoitoon leikkipuistoon 1,5 tunnin ajaksi.

La 24.9. Vapaaehtoistyön esiinmarssi keskustassa klo 11-12
Lue lisää »

Lisätietoja tule vapaaehtoiseksi!-tempauksesta antavat:

Mirja Huuskonen p. 044 367 8090
mirja.huuskonen@kansanterveys.info

Marleena Laakso, p. 050 430 8535
marleena.laakso@pksotu.fi

Tule vapaaehtoiseksi!- tempauksen saatekirje (pdf)