VAPAAEHTOISTEN PÄIVÄ 2.12.2016

Valtakunnallisena Vapaaehtoisten päivänä 3.12. tehdään yhdessä näkyväksi vapaaehtoistoimintaa ja sen tärkeyttä. Joensuussa Vapaaehtoisten päivän tapahtumaa vietetään perjantaina 2.12.2016 klo 13-18 Prismassa, Voimatie 2.

”Meistä on moneksi!”- tapahtumassa esitellään vapaaehtoistoiminnan moninaisuutta ja vapaaehtoistoiminnan paikkoja. Tapahtumassa on mahdollista tulla tutustumaan eri yhdistyksiin ja toimijoihin. Lisäksi tapahtumassa esiintyvät Eläkeläisten liiton Joensuun laulukerho klo 13.00 sekä Joensuun evankelisluterilaisen seurakunnan kuoro klo 16.00, ja kuorojen kanssa on mahdollista tulla laulamaan mukana. Ohjelma

Vapaaehtoistoiminta Pohjois-Karjalassa Youtube-kanavalla on nähtävissä vapaaehtoisten videohaastatteluja, joissa haastateltavat kertovat kokemuksistaan vapaaehtoistoiminnassa.

Lisätietoa tapahtumasta www.jelli.fi/vapaaehtoistoiminta,
Hanna Kääriäinen, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry, hanna.kaariainen@pksotu.fi, 044 7152060

Ohjelma

VAPAAEHTOISTEN PÄIVÄ 3.12.2015Vapaaehtoisten päivä_330x80

Valtakunnallisena Vapaaehtoisten päivänä 3.12. tehdään yhdessä näkyväksi vapaaehtoistoimintaa ja sen tärkeyttä. Tänä vuonna Joensuussa Vapaaehtoisten päivän tapahtumaa vietetään Rantakadun S-marketin aulassa to 3.12.2015 klo 12.00–18.00.

Lue lisää täältä

Vapaaehtoisten päivän tapahtuman järjestelyistä ja käytännön toteutuksesta vastaavat Järjestöasiain koulutustyöryhmä sekä JAKE-hankkeen vapaaehtoistoiminnan teemaryhmä. Lisätietoja: JaneKon sihteeri: hanna.kaariainen@pksotu.fi

 


 

Vuonna 2014 järjestimme valtakunnallisena vapaaehtoisten päivänä 3.12. POP UP vapaaehtoistoiminnan tempauksen  Päivän aikana ihmisillä oli mahdollisuus tutustua erilaisiin vapaaehtoistoiminnan paikkoihin Joensuussa!

perheentalo2kuva: Tuula Korkalainen, Osuuskunta Mekastamo

 

Vuonna 2013 teimme eri toimijoiden kanssa vapaaehtoistoimintaa näkyväksi Joensuun kauppakeskuksissa tempauksella ”Kruunaa aikasi vapaaehtoistoiminnalla”.

 

Vapaaehtoistenpäivä 4.12.2013

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kruunaa aikasi vapaaehtoistoiminnalla 4.12.2013

 

Katso aiempien vuosien Vapaaehtoisten päivän tapahtumia ja tempauksia kohdasta arkisto – muita menneitä tapahtumia