« Takaisin Jelliin

Päivitetty 03.06.2010

 Lukuisat säätiöt, rahastot ja muut tahot tarjoavat tukimahdollisuuksia myös yhdistyksille ja yhteisöille.

Kotimaiset säätiöt

Koottua tietoa suomalaisista säätiöistä löytyy Säätiöpalvelu-verkkosivuilta.

 


ALFRED KORDELININ RAHASTO
Säätiö jakaa apurahoja tieteen, kirjallisuuden, taiteen ja kansanvalistuksen edistämiseksi. Kansanvalistuksen apurahojen kohdealat ovat tietokirjallisuus, asiajulkaisut sekä niiden suomentaminen, kansanvalistukselliset kulttuuritapahtumat sekä vapaan sivistystyön hankkeet. Kansanvalistuksen alalla toimiva yhteisö voi hakea kohdeapurahaa nimettyyn hankkeeseen.

Hakuaika: 2.8-31.8.2010.

Esimerkkejä myönnetyistä apurahoista (kirjallisuus, teatteritaide, sirkustaide, arkkitehtuuri, kamerataide, kuvataide, mediataide, musiikki):
Suomen Lausujain Liitto ry:  Talvisodasta 70 vuotta -itsenäisyyspäivämatinean sekä Ilpo Tiihonen 60 vuotta -iltamien järjestämiseen,.2.000 € (2009)
Esittävän taiteen tila ry:  Joutomaa – esittävän taiteen festivaalin järjestämiseen. 6.000 € (2009)
European theatre collective association ry: siirtolaisuutta käsittelevän Emigrant Hotel -teatteriesityksen valmistamiseen. 7.000 € (2009)
Etno-Espa Yhdistys ry: kuudennen ilmaiskonserttisarjan Etno-Espa 2010 -tapahtuman järjestämiseen. 5.000 € (2009)
Kansantanssiryhmä Hannat ja Heikit: konserttikiertueen järjestämiseen Unkariin ja Tanskaan. 12.000 €. (2009)

Esimerkkejä myönnetyistä kansanvalistuksen apurahoista:
Adoptioperheet ry: Kahden adoptio-oppaan laatimiseen, toinen neuvola- ja kouluterveydenhoitajille ja toinen kouluille. 10.000 € (2009)
Kalevan Nuorten Lapin piiri ry: Young Art -teatterikoulun 2009-2011 kehittämiseen ja tuotteistamiseen eri puolille Lappia. 10.000 €. (2009)
Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry:  reaaliaikaisen neuvontapalvelun rakentamiseen kansalaistoimijoiden tarpeisiin tietoverkon sosiaalisia palveluja hyväksikäyttäen. 5.000 €. (2009)
Miessakit ry: miehen asemaa erossa tutkivan soveltavan teatterin produktion toteuttamiseen . 4.000 €. (2009)


ALLI PAASIKIVEN SÄÄTIÖ
Säätiö toimii perheen sosiaalisen turvallisuuden lisäämiseksi yhteiskunnassa ja Suomen kotien aineellisen ja henkisen tason kohottamiseksi ja jakaa vuosien hankeavustuksina ja apurahoina seuraavia aloja koskevaa tutkimus- ja kehitystyötä sekä kansalaistoimintaa varten:
-  Väestön kehitys, väestöpolitiikka ja väestötiede
-  Lasten ja nuorten hyvin- ja pahoinvointi muuttuvassa kasvuympäristössä
-  Perhekustannukset ja kodin talous

Yhteisöt voivat hakea osarahoitusta yllä mainittuihin aihepiireihin liittyviä tutkimus- ja kehittämishankkeita varten.

Hakuaika: seuraavan kerran keväällä 2011.

Esimerkkejä myönnetyistä apurahoista ja hankeavustuksista:
Lasten ja nuorten puutarhayhdistys: Vapaaehtoistyön ja perhetyön kehittämiseen puutarhatoiminnassa. 10.000 € (2009)
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri: Sukupolvien ketju perhetoimintakeskuksen kehittämishankkeeseen. 10.000 € (2009)


JENNY JA ANTTI WIHURIN RAHASTO
Yleishyödyllinen kulttuurisäätiö jakaa tieteen, taiteen ja muun yhteiskunnallisen toiminnan edistämiseen palkintoja ja apurahoja.

Hakuaika: 3.-29.5.2010.

Esimerkkejä myönnetyistä apurahoista:
Youth Against Drugs ry: Verkkokoulutuksen ja materiaalin kehittämiseen. 5000 € (2009)
Suomen Valkonauhaliitto ry: Nuorison neuvonta-aseman toimintaan, Pehe tienhaarassa-hankkeeseen, hoidollisten ilmaisseminaarien järjestämiseen. 10.000 € (2009)


KALEVALA KORUN KULTTUURISÄÄTIÖ
Kulttuurisäätiö myöntää apurahoja  yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen kansanperinteeseen liittyvään tutkimus- ja julkaisutoimintaan, esittävään taiteeseen ja kädentaitoihin.

Hakuaika: 28.2.2010 alkaen.

Esimerkkejä myönnetyistä apurahoista:
Lieksan nuorisopuhallinorkesteri:  Lastenkonserttikiertue. 2.000 € (2009)
Inka Kunnala:  Teatteriryhmä Kirnaus – Teatteria lastensuojelulaitoksiin. 5.000 €  (2009)
Työryhmä Helena Leppänen: Taidetyöpaja lapsille ja isovanhemmille. 920 €  (2009)


JANE JA AATOS ERKON SÄÄTIÖ
Säätiö myöntää avustuksia ja apurahoja tekniikan, talouden ja lääketieteen tutkimuksiin, kulttuurihankkeisiin sekä muihin hankkeisiin joilla edistetään henkistä ja ruumiillista hyvinvointia.

Hakuaika: Hakemuksia käsitellään säätiössä jatkuvasti, joten ennalta määriteltyä hakuaikaa ei ole.

Esimerkkejä myönnetyistä apurahoista ja avustuksista:
Kuopion Musiikinystäväin Yhdistys ry:  Kuopion XI valtakunnallisen viulukilpailun tukemiseen, 5.000 € (2009)
Helsingin Ensikoti ry: Tietokonelaitteiston uusimiseen, 20.000 (2008)


 KANSAN SIVISTYSRAHASTO
Kansan sivistysrahasto muodostuu yli 80 erilaisesta rahastosta. Apurahoja jaetaan yleis-, erikois-, nimikko- ja maakuntarahastoista. Rahastojen tarkoituksissa on painotuseroja. Rahasto jakaa hakemuksesta apurahoja tieteen ja taiteen tekijöille, opiskelijoille, harrastajille, järjestöille ja työryhmille. Ensisijaisesti maakuntarahastot tukevat oman maakuntansa hankkeita. Eri rahastoista myönnettävistä apurahoista voi tiedustella suoraan Kansan Sivistysrahastosta tai Kansan sivistysrahaston P-K:n maakuntarahastosta.

Lisätietoa Kansan Sivistysrahaston eri rahastoista ja esimerkkejä niistä myönnetyistä apurahoista >>


LAPSI JA LUONTO SÄÄTIÖ
Säätiö  jakaa vuosittain avustuksia yhdistyksille sekä muille yhteisöille ympäristön ja ihmisten hyvinvoinnin edistämiseksi tehtävään työhön. Säätiö tukee erityisesti lasten ja nuorten hyvinvointia edistävää toimintaa, jossa korostuu ihmisen ja luonnon välinen suhde sekä kestävä elämäntapa.

Hakuaika: Uusista, säätiön toimintaperiaatteisiin sopivista yhteistyömuodoista voi keskustella ympärivuotisesti. Paras aika avustushakemuksen toimittamiselle on kuitenkin marraskuun puoleen väliin mennessä.

Esimerkkejä myönnetyistä avustuksista:
Lasten Kulttuuri Nuppu ry: Ekologis- taiteellinen lastenkulttuuri, teemana mummot ja vaarit (2010)
Aseman Lapset ry: Uuden Walkers-talon käynnistäminen Kampissa (2009)
Suomen kestävän elämäntavan yhteisöt ry: Omavaraisuus ja yhteistoiminta -paneelikeskustelu (2009)
 


 
MAAOJASÄÄTIÖ
Säätiön tarkoituksena on tukea suomalaista kulttuurielämää sen kaikissa ilmenemismuodoissa. Apurahaa voi hakea erilaisiin kulttuurihankkeisiin, opintoihin, opintomatkoihin, tutkimustyöhön, työskentelyvälineiden hankintaan, työskentelykuluihin, näyttelytoimintaan, esitysten valmisteluun ja sävellystyöhön. Apurahoista päätettäessä etusijalle asetetaan  vuodelle 2010 erityisesti nuoret hakijat ja hankkeet, joiden kohderyhmänä ovat lapset tai nuoret.

Hakuaika: Vuoden 2010 apurahojen  (250 000 euroa) hakuaika 30.4.2010 asti.


 OLVI-SÄÄTIÖ
Säätiö avustaa lasten ja vanhusten hyväksi tapahtuvaa toimintaa, vähävaraisten nuorten opintoja, kotiseututyötä ja edistää kala- ja maatalouden kehittämistä. Vuosittain säätiö jakaa useita satoja tuhansia euroja apurahoina, stipendeinä, avustuksina ja palkintoina.

Hakuaika: Säätiö käsittelee sille tehtyjä hakemuksia kaksi kertaa vuodessa. 30.4. mennessä tehdyt hakemukset käsitellään kesäkuussa ja  30.10. mennessä tehdyt hakemukset joulukuussa.


PÄIVIKKI JA SAKARI SOHLBERGIN SÄÄTIÖ
Säätiö edistää lasten ja vanhusten henkistä ja ruumiillista hyvinvointia tukemalla lääketiedettä, terveydenhoitoa sekä sosiaalista toimintaa. Säätiö toimii jakamalla apurahoja vuosittain tutkimukseen ja sosiaalisina apurahoina. Vuonna 2009  sosiaalisia apurahoja jaettiin 394 ,770 € .

Hakuaika: Apurahojen hakuaika päättyy syyskuun puolivälissä vuosittain erikseen ilmoitettavana päivänä.

Esimerkkejä myönnetyistä sosiaalisista apurahoista:
HelsinkiMissio:  Helsinki Senioripysäkki Resonaari ja Nuorten Kriisipiste. 30.000 € (2009)
Nuorten Ystävät ry, Oulu:  Musiikki- ja kuvakerhotoiminta kehitysvammaisille. 5000 € (2009)
Vaasan Setlementtiyhdistys: Arkipaja. Äiti-lapsi -toiminta syrjäytymisen ehkäisemiseksi. 5000 € (2009)
SPR / Herttoniemen osasto: Hertta-klubi ja Kunto-klubi, seniorien henkinen ja fyysinen hyvinvointi. 5000 € (2009)
Turun CP-yhdistys ry: Soveltavan liikunnan apuvälineiden hankinta. 2000 € (2009)
Helsingin Metsänkävijät ry: Partiolaisten eräkämpän kunnostustyöt. 2000 € (2009)


RAGNAR EKBERGIN SÄÄTIÖ
Säätiön tarkoituksena on avustusten myöntäminen erityisesti turvattomaksi jääneille leskille, vanhuksille ja orvoille sekä muutenkin lapsille ja vanhuksille kodin piirissä esiintyvän hädän lievittämiseen tilanteissa, joihin suomalaisen yhteiskunnan tukijärjestelmät eivät ulotu tai joissa niistä saatava apu on riittämätön

Säätiö toteuttaa tarkoitustaan antamalla avustuksia lähinnä järjestöille ja yhteisöille, jotka työskentelevät vanhus- ja lapsityön,  turvakotitoiminnan ja vanhustutkimuksen hyväksi. Avustuksia voidaan antaa myös vanhustentalojen rakentamiseen ja ylläpitoon sekä lasten ja vanhusten terveyteen ja sairauteen kohdistuvaan tutkimustoimintaan.  Myönnetyt avustukset ovat jakautuneet varsin tasaisesti vanhusten ja lasten avustustyön välillä. Viime aikoina on lasten ja ahdingossa olevien lapsiperheiden ja näiden hyväksi työskentelevien yhteisöjen  avustaminen saanut säätiön toiminnassa enemmän painoarvoa.

Hakuaika: Avustushakemukset on lähetettävä vuosittain marraskuun loppuun mennessä. Avustukset myönnetään kirjallisten hakemusten perusteella kerran vuodessa.


SUOMEN KULTTUURIRAHASTO /Keskusrahasto
Apurahoja myönnetään kaikille kulttuurielämän aloille. Työ voi tapahtua kotimaassa tai ulkomailla. Taiteen aloilla tuetaan työskentelyä, jatko-opintoja ja erilaisia hankkeita. Tieteen apurahat on suunnattu lisensiaatti- ja väitöskirjatöihin sekä niiden jälkeiseen tieteelliseen työskentelyyn, jatko-opintoihin ja tutkimustyöhön Apurahat myönnetään pääasiassa yksityishenkilöille ja työryhmille. Yhteisöille myönnettävät apurahat kohdistuvat lähinnä  erilaisten kulttuurihankkeiden toteuttamiseen. Työryhmä tai muu rekisteröimätön yhteisö voi jakaa myönnetyn apurahan jäsentensä kesken. Apurahoja ei myönnetä julkishallinnon piiriin kuuluville laitoksille ja yhteisöille

Hakuaika: Hakuaika vuonna 2009 oli 30.10.2009 mennessä.

Esimerkkejä Keskusrahaston lastenkulttuuriin myönnetyistä apurahoista :
Matit ja Maijat ry: Tanssielämysten tuottamiseen lapsille, Marketta ja Mauno Viitalan nimikkoapurahana, Yleisrahastosta. 3000 € (2009)
Lasten- ja nuortenkulttuurin kehittämisyhdistys Konstix ry: Koko perheen lastenkulttuurifestivaalin ja koulujen taide- ja kädentaitotyöpajapäivien järjestämiseen,
Otto ja Emilia Koposen nimikkoapurahana, Yleisrahastosta, 10.000 € (2009)
Tanssiteatteri Minimi:  Kiertävän lastenesityksen tekemiseen päiväkoti-ikäisille, Yleisrahastosta,  10.000 € (2009)
Työryhmä: Afrikkalaistaustaisille lapsille ja nuorille suunnatun työpajatoiminnan järjestämiseen Helsingin nuorisotaloilla, Artturi ja Aina Heleniuksen rahastosta,  11.000 €  (2009)

Esimerkkejä Keskusrahaston näyttämötaiteeseen myönnetyistä apurahoista:
Suomen Lausujain Liitto ry: Lausuntataide-esitysten valmistamiseen ja taiteilijajäsenten koulutukseen, Kaarlo ja Veija Marjasen rahastosta .7000 € (2009)
Teatteri Telakka ry: Näytelmän valmistamiseen, Yleisrahastosta. 5000 € (2009)

Esimerkkejä Keskusrahaston kuvataiteeseen myönnetyistä apurahoista:
Maaseudun Sivistysliitto: ITE Soi -hankkeen toteuttamiseen, Yleisrahastosta. 20.000 € (2009)
Kemin Sarjakuvakeskus ry: Kemin kansainvälisten 28. sarjakuvapäivien järjestämiseen, Yleisrahastosta. 10.000 € (2009)
Pohjoismaisen Roolipelaamisen seura ry: Norjalaisen Itras by -roolipeliteoksen toteuttamiseen suomeksi, Yleisrahastosta. 6000 € (2009)

Esimerkkejä Keskusrahaston säveltaiteeseen myönnetyistä apurahoista:
Lieksan Vaskiviikon kannatusyhdistys ry: Vaskiyhtyeiden monipuolisuutta ja monimuotoisuutta esittelevän konserttisarjan toteuttamiseen, M. S. Elomaan rahastosta  25.000 € (2009)
Turun Kitaraseura ry:  Kitarakonserttien ja -tapahtumien järjestämiseen, Mirjam ja Hans Helinin rahastosta. 5000 € (2009)
Pirkanpojat-poikakuoron kannatusyhdistys ry: Kuoromusikaalin toteuttamiseen, Yleisrahastosta. 5000 € (2009)

Esimerkkejä Keskusrahaston taideteollisuuteen ja käsityöhön  myönnetyistä apurahoista:
Suomen Käsityön Ystävät ry: 130-vuotisjuhlavuoden toteuttamiseen, Aino Hausmannin rahastosta. 10.000 € (2009)
Kainuun käsi- ja taideteollisuus ry: Käsityöpajojen järjestämiseen ekaluokkalaisille ja heidän isovanhemmilleen, Toini ja Maijaliisa Nikkilän rahastosta. 7500 € (2009)


SUOMEN KULTTUURIRAHASTO/ Pohjois-Karjalan rahasto
Pohjois-Karjalan rahasto on yksi Suomen Kulttuurirahaston 17 maakuntarahastosta. Se toteuttaa tarkoitustaan, Pohjois-Karjalan maakunnan henkisen ja taloudellisen kulttuurin vaalimista ja kehittämistä, myöntämällä apurahoja ja palkintoja sekä järjestämällä muutakin kulttuuritoimintaa toimialueensa 14 kunnan alueella. Apurahoja myönnetään pääsääntöisesti vain maakunnassa syntyneille tai asuville hakijoille, maakuntaan kohdistuvaan tieteelliseen ja taiteelliseen työhön sekä maakunnallisesti merkittäviin kulttuuri- ja kehittämishankkeisiin. Pohjois-Karjalan rahasto muodostuu yleisrahastosta sekä lahjoituksiin ja testamentteihin perustuvista nimikkorahastoista

Hakuaika: Maakuntarahastojen yhtenäinen hakuaika on 10.1.-10.2.

Esimerkkejä myönnetyistä apurahoista:
Eno-seura ry: Kaltimon tehdasperinnepolun kunnostamiseen, 2000 € (2009)
Vääräpyörä ry: Syyslaulu -projektin toteuttamiseen,  5000 € (2009)
Paukkajan teatteriyhdistys ry: Uraania, uraania -näytelmän toteuttamiseen (Valter ja Elin Parviaisen rahastosta). 6000 € (2009)
Koulunjohtaja Tapani Toivanen ja työryhmä:  Kyläkoulu kylän sydämessä -paikalliskulttuurihankkeen toteuttamiseen Selkien koulussa. 7000 € (2009)
Nurmeksen Sepot ry: Sukset Ristiin Susirajalla -tapahtuman toteuttamiseen, (Artturi ja Aina Heleniuksen apurahana). 10.000 €  (2009)
Outokummun Teatterin Kannatusyhdistys ry: Erityinen lapsuus -tapahtumakokonaisuuden toteuttamiseen (Outokumpu Oy:n rahastosta). 10.000 € (2009)
Pohjois-Karjalan Nuorisoseurojen Liitto ry: Tanssin perusopetukseen päiväkodeissa (Artturi ja Aina Heleniuksen apurahana). 10.000 € (2009)
Pohjois-Karjalan käsi- ja taideteollisuus ry: Taitokorttelin kehittämiseen. 20.000 € (2009)

 


VAMMAISTEN KOULUTUKSEN JA TYÖLLISTÄMISEN TUKI RY.
VKTT ry on kooltaan pieni mutta vaikutukseltaan suuri yhdistys, joka tukee kustannustoiminnalla hankkimillaan varoilla vähävaraisten vammaisten ihmisten koulunkäyntiä, opiskelua ja osallistumista työelämään.. Yhdistyksen julkaiseman vammaisalan erityisaikakauslehti Tukilinjan  tuotto jaetaan kokonaan apurahoina ja apuvälineinä vammaisille ja osatyökykyisille tuen hakijoille. Apurahoina jaettiin vuonna 2009 noin 430 000 euroa.

Tukilinjafoorumi myöntää hakemuksesta tukea vammaisille ja osatyökykyisille henkilöille sekä heitä suoraan tukeville yhdistyksille. Apurahan arvo vaihtelee hakijan tarpeesta ja taloudellisesta tilanteesta riippuen muutamasta kymmenestä eurosta 3999 euroon.

Hakuaika: Hakuaika on jatkuva ja hakemus on vapaa-muotoinen. Hakemuksen voi tehdä osatyökykyisen henkilön puolesta myös hänen omaisensa tai muu tukihenkilö

Tukilinjan tukitoiminnan painopisteet:

 

1. Tukilinjan myöntämä taloudellinen tuki ohjataan ensisijaisesti vähävaraisille tai vammasta aiheutuvien kulujen vuoksi syrjäytymisuhan alaisille vammaisille tai osatyökykyisille suomalaisille yksityishenkilöille.


2. Tukitoiminnan ensisijaisena tavoitteena on tukea vammaisten ja toimintarajoitteisten henkilöiden ammatillista kouluttautumista, ammatillista kuntoutumista ja sijoittumista työelämään.

3. Tätä tavoitetta tuetaan myös edistämällä niiden lasten ja nuorten oppimisvalmiuksia, joiden koulutyötä vamma tai pitkäaikaissairaus haittaa.

4. Tukea voidaan myöntää yksityishenkilöiden lisäksi myös paikallisiin, pienimuotoisiin hankkeisiin, joiden kautta se kanavoituu suoraan yksityishenkilöille edistämään heidän toiminta- ja työllistymisvalmiuksiaan.

5. Apurahoja jaetaan myös vammaisten tasavertaista osallistumista eli integraatiota edistäville tutkimus-, taide-, urheilu- ja vapaa-ajan hankkeille. Tällöin hakijana voi olla myös muu kuin vammainen henkilö eikä hakijan tulotietoja tarvita.

6. Jos näistä tukikohteista jää varallisuutta käytettäväksi, voidaan painavin sosiaalisin perustein myöntää tukea myös vammaisten tai toimintarajoitteisten henkilöiden yleistä toiminnallisuutta edistäviin tarkoituksiin.

7. Tukilinja ei myönnä tukea laajamuotoiseen ja jo vakiintuneeseen toimintaan. Tukea ei myönnetä myöskään sellaiseen toimintaan tai välineisiin, jotka yhteiskunta, työnantaja tai vakuutuslaitos on lain mukaan velvollinen hakijalle kustantamaan.

 


 


HYÖDYLLISIÄ LINKKEJÄ MUUALLA VERKOSSA:
Säätiöt ja rahastot Kansalaisfoorumin hankerahastohakemistossa




« takaisin